Kaarinan Nuorisoteatterin (KaNuTe) idean isä ja ensimmäinen puheenjohtaja oli Turun kaupunginteatterin näyttelijä, nyt jo edesmennyt Lasse Saaristo. Saaristo kysyi vuoden 1991 alussa Nina Erjomaalta (nyk. Erjossaari) ja Valtteri Roihalta olisiko Nuorisoteatterille "tilausta" Kaarinassa. Vastaus oli myönteinen, ja 23.3.1991, 23 teatterikärpäsen pureman jäsenen voimin tapahtui Kaarinan Nuorisoteatterin virallinen perustaminen. Teatteri aloitti toimintansa Littoisten Verkatehtaalla, josta lyhyen, Koristossa vietetyn kauden jälkeen siirryttiin v. 2002 Kaarinan kaupungin vuokralaisiksi nykyiseen teatteritilaan Viipurintielle, samaan pihaan Kaarina-Teatterin kanssa
Toimintansa alusta lähtien KaNuTe profiloitui korkealuokkaista, ammattiohjaajien vetämää teatteritaidetta tuottavaksi ja jäsenistöään ahkerasti kouluttavaksi harrastajateatteriksi, joka varsin nopeasti löysi myös oman yleisönsä. Jo -90 luvun puolivälin aikoihin hyvin menestyneitä näytelmiä valmistui muutaman tuotannon vuosivauhtia. Tuolta ajalta monet muistavat mm. suuren suosion saavuttaneen, Anna-Leena Härkösen menestysromaaniin perustuneen rock-musikaali Häräntappoaseen (-93, ohjaus Nina Erjossaari), joka voitti myös Mikkelin työväen näyttämöpäivien pääpalkinnon, kultaisen tuolin.
Kymmenen vuoden toiminnan jälkeen, uuden vuosituhannen alussa KaNuTe koki kuitenkin hetkellisen lamaannuksen, kun sen perustajajäsenet olivat kasvaneet teatteria harrastavista nuorista kohti ammattiteatteria tekeviä aikuisia, ja teatterin jäsenistö kutistui hetkellisesti lähes olemattomiin.
Alkuvuodesta 2002 Kaarinan kaupungin työvoima- ja sosiaalitoimistot tarjosivat KaNuTelle tervetullutta uutta ”verta”: Solmittiin sopimus kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä viidelletoista pitkäaikaistyöttömyyden ja syrjäytymisen uhkaamalle nuorelle. Vajaan puolen vuoden aikana nämä nuoret opettelivat näyttelijäntyön ja teatterin tekemisen perusteita. Kesällä -02, kun mukaan oli saatu muutakin väkeä ja jäsenmäärä moninkertaistunut alkuvuodesta, valmistui kehuttu nuorisonäytelmä Outsiders (ohjaus Minna-Stiina Saaristo), joka osoitti, että teatteri oli jälleen päässyt tukevasti takaisin jaloilleen. Näytelmää esitettiin talkoovoimin raivatussa varastorakennuksessa Piispanristillä, ja hyvien kokemusten, sekä suosion siivittämänä samasta aihepiiristä (nuorten kokema ja harjoittama väkivalta, päihteet) syntyi kokonainen, City guts – nimen saanut näytelmätrilogia.
Vuosikymmenen puoliväliin tultaessa jäsenmäärä oli jo kasvanut niin suureksi, että harrastajat päätettiin jakaa kahteen ryhmään, jotka molemmat valmistivat näytelmiä. Vähemmän harrastaneiden, nuorempien jäsenien ohjauksessa keskityttiin kokemuksen ja perustaitotason kasvattamiseen, ja vanhempien ”konkareiden” harrastusmotivaatiota pidettiin yllä vaativammalla, roolien syventämiseen keskittyvällä työskentelyllä. Nuorempien taidon ja iän karttuessa ryhmät sulautuivat jälleen luontevasti yhdeksi, yhteiseksi jäsenistöksi, jolla nyt, vuosituhannen toisen kymmenen alkaessa, on edessään KaNuTen 20-vuotisen historian toinen sukupolvenvaihdos: Edellisen murroksen aikoihin harrastuksensa aloittaneet ovat kasvaneet nuoriksi aikuisiksi, jotka nyt, teatteri-ilmaisun peruskursseilla itse kouluttavat teatterikärpäsen puremia 13-15 –vuotiaita nuoria teatterille potentiaaliseksi uudeksi jäsenistöksi.
KaNuTe on myös aina toivottanut avosylin tervetulleiksi vierailevia näyttelijöitä muista Turun alueen harrastajateattereista, ja etenkin murrosvaiheissa näillä ”lainoilla” on ollut tärkeä merkitys toiminnan aktiivisena pysymiselle. Samoin KaNuTelaiset itse ovat menestyksekkäästi vierailleet muissa teattereissa, mikä on tuonut kokemuksia eri ohjaajien kanssa työskentelystä, monenlaisista teatterin lajityypeistä, sekä eri teattereiden toimintatavoista. Yhteistyötä on tehty myös ammattiteatterin kanssa; Vuonna 2009 valmistui KaNuTen ja Turkulaisen Linnateatterin onnistunut yhteistyöprojekti, Off- Broadwaynkin ohjelmistossa pyörivä näytelmä My First Time (ohjaus Mikko Kouki), jonka neljästä näyttelijästä kaksi oli KaNuTelaisia. Runsaan kysynnän ansiosta näytelmän esityskautta jatkettiin keväälle ja syksylle 2010.
KaNuTe on ahkerasti vieraillut tuotantojensa kanssa myös erilasilla teatterifestivaaleilla. Kolmasti olemme saaneet kutsun Mikkelin työväen näyttämöpäiville (Häräntappoase -94, Outsiders -03 ja Sotilaan tarina -06). Muita vierailuja ovat olleet mm. Nuorison Taidetapahtuma Oulussa -96 (jossa näytelmä Ystävän lähtö voitti kunniamaininnan), sekä Teatris-tapahtuma Lappeenrannassa (Ella ja kumppanit; Varokaa lapsia! -09). KaNuTelle on myös myönnetty Kaarina-mitali.
Viimeisen 10 vuoden ajan KaNuTen yksi merkittävimmistä tukijoista on ollut Kaarinan kaupunki. Sekä taloudellisella tuellaan, että luottamuksen osoituksellaan kaupunki on mahdollistanut sen, että teatteri on päässyt yli vaikeammistakin ajoistaan, ja on aina saattanut keskittyä riippumattoman ja taiteellisesti korkeatasoisen teatteritaiteen tekemiseen haasteelliselle kohderyhmälleen, nuorisolle.