Romeo ja Julia


AlkuperäisteosWilliam Shakespeare; Romeo ja Julia
Dramaturgia ja ohjausJari Hilska
Tuotanto ja markkinointiMarjo Tuominen
Ensi-ilta20.08.2005

Näytelmän muun työryhmän ja näyttelijöiden tiedot löydät TÄÄLTÄ

Näytelmää esitettiin Storm Motors´in varastolla, Piispanristillä yhteensä 15 kertaa.

”ROMEON JA JULIAN tarinassa on luonnollisesti kysymys rakkaudesta. Rakkaus haavoittaa ja haltioittaa. Se saa sydämemme runoilemaan, mutta joskus myös valitettavasti särkee sen. Aikuisilla usein kokemusten panssarit suojaavat kolhuilta, mutta teinirakkaus on vielä ravistavaa, riemuineen ja riutumisineen, tuskineen ja täyttymyksineen.

ROMEOSSA JA JULIASSA kuitenkin kyse myös vallankäytöstä ja ennen kaikkea siitä, miten suuri vaikutus murrosikäiseen on ystäväpiirillä ja sen antamalla ajattelumallilla. Näissä vertaissuhteissa nuoret rakentavat minäkuvaansa, hakevat hyväksyntää ja paikkaansa sosiaalisessa ympäristössä. Ja toimivat sitten saamansa palautteen mukaan, joskus traagisinkin seurauksin. Shakespearen ajan ”jengit” ovat toimineet samalla tavalla, samojen ”lainalaisuuksien” mukaan kuin tämänkin päivän vastaavat. Ajat muuttuvat, mutta ihmisen sosiaalinen käyttäytyminen hämmästyttävän vähän.

Kaarinan Nuorisoteatterin ROMEO JA JULIA – näytelmä kertoo siis kaikesta tästä, ja tekee sen vielä hillittömän hauskasti. Tulkinta poikkeaa raikkaudellaan ja hurtilla huumorillaan kaikista aiemmista klassikkoversioista, eikä taatusti jätä ketään kylmäksi. Toteutuksesta välittyy ennen kaikkea tekemisen ilo, elämänmaku ja nuorten näyttelijöiden valtava positiivinen energia.”
Jari Hilska, ohjaaja